Ohi kulkeva liikenne esimerkiksi koulujen ja päiväkotien läheisyydessä aiheuttaa usein riskejä. Perinteisillä nopeusrajoitus- ja varoitusmerkeillä on usein näissä kohteissa huono teho.

Tutkimusten mukaan esimerkiksi koulujen läheisyydessä olevia varoitus- ja nopeusrajoitusmerkkejä noudattavat huonoiten samalla alueella asuvat henkilöt. Syynä tähän on alennetun nopeusrajoituksen ja varoitusmerkin staattisuus. Rajoitukset ja varoitukset ovat siis voimassa myös niinä aikoina, joina se ei olisi tarpeellista.

Nodeonin ratkaisussa merkit muuttuvat dynaamisiksi ja tilanteen mukaan eläviksi. LED-pohjaiset muuttuvat merkit huomataan paremmin, ne varoittavat vain silloin, kun on tarpeellista, jolloin niitä myös noudatetaan paremmin.

Kuvituskuva

Vaihtuvien LED-pohjaisten opasteiden suurin etu on niiden dynaamisuus ja kiinteitä merkkejä parempi huomioarvo.

  • Liikenneturvallisuus
  • Dynaamiset opastetaulut
  • Älykäs liikenteen hallinta
  • Kokonaistoimitukset
Timo Majala

Timo Majala

Timo Majala

HELPOMPAA HANKKIMISTA

Ratkaisun hankinta on asiakkaalle helppoa. Ei tarvetta luoda raskaita opasteiden vaatimusmäärittelydokumentteja tai hallintakäyttöliittymän vaatimuksia.

Nodeonin ratkaisussa opasteet toimitetaan ahtaat kaupunkiympäristöt huomioiden ja ne ovat valmiiksi eurooppalaisen standardin (EN 12966) mukaisia. Opasteiden hallinnointi tapahtuu toimituksen mukana tulevan valmiin pilvipohjaisen Nodeonin Smart City -käyttöliittymän avulla.

KÄYTTÖKOHTEITA

  • Koulujen kohdat
  • Päiväkohtien kohdat
  • Liikennemääriin reagoivat vaihtuvat opasteet
  • Sään mukaan reagoivat tieverkon kohdat (esim. sillat, rampit)
  • Muut vaaralliset liikennekohdat (dynaaminen varoitus ja/tai alennettu nopeus)

Lataa datasheet Jaa LinkedIniin Jaa Twitteriin

Back to top