Työsi muodostuvat monipuolisista suunnittelu- ja asiantuntijatehtävistä. Toimit ulkovalaistuksen projekteissamme valaistus- ja sähkösuunnittelijana (mm. tie- ja katuvalaistus). Laaja-alaiset suunnitteluprojektimme ulottuvat esisuunnittelusta toteutusvaiheeseen ja sisältävät useita tekniikan osa-alueita.

Tehtävän tarkempi kuva muodostuu osaamisesi ja kokemuksesi sekä kiinnostuksen kohteidesi mukaan. Etsimme ensisijaisesti jo kokeneempaa valaistussuunnittelun asiantuntijaa, mutta tehtävään voi hakea pienemmälläkin kokemuksella. Työnkuvasi voi sisältää kokeneen suunnittelijan tehtäviä ja projektinhallintaa, työnohjausta ja toiminnan kehittämistä. Työskentelet osana valaistussuunnittelutiimiämme, ja työnkuvaasi on mahdollista sisällyttää myös tiiminvetotehtäviä. Projektimme ja toimintamme ulottuvat koko Suomeen. Toimipisteemme sijaitsee Jyväskylässä, halutessasi voit työskennellä myös muulla paikakunnalla.

Odotamme sinulta

  • Tehtävään soveltuvaa koulutusta
  • Vähintään muutaman vuoden työkokemusta alalta, esimerkiksi ulkovalaistussuunnittelusta
  • Kokemusta suunnittelutyökalujen käytöstä (mm. CAD-ohjelmistot)
  • Kykyä omaksua laaja-alaisia teknisiä kokonaisuuksia
  • Haluat kantaa vastuuta ja työskennellä monipuolisissa tehtävissä
  • Luotettavuus näkyy kaikessa toiminnassasi

Katsomme eduksi

  • Kokemuksen sähkösuunnittelusta ja -asennuksista
  • Infra-alan tuntemuksen (tie-, katu- ja kaupunkiympäristöt)
  • Ymmärryksen tietomalli- (BIM) ja tietokantapohjaisesta suunnittelusta
  • Kokemuksen tietoliikennesuunnittelusta

Tarjoamme sinulle

  • Monipuolisia ja mielenkiintoisia tehtäviä sekä etenemismahdollisuuksia infrastruktuurin ympäristöissä ja nopeasti kasvavalla älyliikennetoimialalla
  • Avoimessa, vapaassa ja rennossa työympäristössämme saat työkavereiksesi innostuneita ja osaavia alamme asiantuntijoita
  • Voimme tarjota myös todellisen näköalapaikan järvimaisemilla Jyväskylän keskustassa

Hakuohjeet:

Täytä hakemus tehtävään nettisivuillamme, ja liitä ansioluettelosi sekä palkkatoiveesi mukaan. Voit myös laittaa hakemuksen, ansioluettelon, palkkatoiveen sekä muut madolliset hakemusta tukevat dokumentit sähköpostilla osoitteeseen: rekrytointi@nodeon.com otsikolla ”Työhakemus: Valaistus- ja sähkösuunnittelun asiantuntija”.

Lisätietoja tehtävästä antaa Suvi Hokkanen, puh. 050 5717 336.

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja valinnat tehdään heti, kun sopiva henkilö löytyy.

Hae paikkaa

Back to top