Sähköautojen latausinfra laajenee – seuraavaksi raskas liikenne

Infra ja digitalisaatio Sähkö Älykäs kaupunki Älykäs liikkuminen

Sähköinen kuorma-auto lataa akkujaan

Liikenteen sähköistymisellä tavoitellaan kovia päästövähennyksiä. Sähköautoilu onkin yleistynyt vauhdilla; kaikkien ladattavien autojen osuus autokannasta kesäkuun 2025 lopussa oli 11,5 %. Ensirekisteröidyistä henkilöautoista jo 56 % oli ladattavia.

Liikenteen sähköistyminen edellyttää myös latausinfraan panostamista. Laki (733/2020) edellyttää sähköautojen latauspisteiden perustamista rakennusten yhteyteen tietyin ehdoin. Lisäksi uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) tuo vuodesta 2026 alkaen lisää velvoitteita sähköautojen latauspisteiden ja -valmiuden toteuttamiseen pysäköintialueilla. Myös julkisen latausverkoston nopea laajeneminen on helpottanut sähköautoiluun siirtymistä.

Raskaan liikenteen sähköistyminen on seuraava murros

Myös raskaalta liikenteeltä odotetaan sähköistymistä, sillä se tuottaa noin kolmasosan tieliikenteen päästöistä. Latausinfran laajeneminen on ollut kuitenkin hidasta, sillä sen markkinaehtoinen kehitys ei ole ollut taloudellisesti kannattavaa. Sen lisäksi sähköverkon kapasiteetti on monin paikoin liian rajallista suurteholatauksen tarpeisiin.

Hitaasta alusta huolimatta pullonkaulojen odotetaan poistuvan seuraavan vuosikymmenen aikana. EU:n jakeluinfra-asetus (AFIR) velvoittaa jäsenmaat rakentamaan raskaan liikenteen suurteholatausverkoston pääteiden varsille, ja myös Suomessa kehitystä vauhditetaan kansallisilla tukiohjelmilla ja pilottihankkeilla. Ensimmäiset raskaan kaluston suurteholatausasemat on jo avattu, ja kehitys kiihtyy jatkossa.

”Lähilogistiikka sähköistyy ensin”

Nodeonin Sami Takkinen on urallaan ollut näkemässä läheltä raskaan liikenteen latausasemien kehitystä muun muassa satamalogistiikan ja ketjuravintoloiden parissa.

Logistiikkayhtiöiden kaluston ylläpito on pitkällä aikavälillä edullisempaa sähköajoneuvoilla, mutta pitkät latausajat rajoittavat vielä pitkän matkan kuljetuksia. Siksi uskon lähilogistiikan, kuten satamien ja kaupunkien sisäisten kuljetusten, sähköistyvän ensin. 

Takkinen näkee mahdollisuuksia kestävämpään toimintaan myös uusiutuvan energian hyödyntämisessä: 

Latauskentillä aurinkopaneelit ja akustot mahdollistavat oman energiantuotannon ja vähentävät riippuvuutta sähköverkon kapasiteetista. Näin voidaan myös tasata sähkön hintapiikkejä.

Nodeon apuna latauspisteiden sähkösuunnittelussa

Liikenteen sähköistyminen kasvattaa tarvetta niin yksityiselle kuin julkiselle latausinfralle. Asiantuntevalla suunnittelulla mahdollistetaan latauspisteiden turvallinen, luotettava ja skaalautuva käyttöönotto.

Nodeon on älykkään infran, liikenteen ja kaupunkien ympäristöihin erikoistunut teknologia-asiantuntija. Suunnittelupalvelumme kattavat laajasti kaikki pysäköintialueen sähkötekniset ratkaisut, sähköauton latauspisteiden lisäksi esimerkiksi valaistuksen, lämmityksen, tietoliikenteen ja suunnittelun sekä valvonnan.

Tutustu sähkösuunnittelun palveluihin

Haluatko kuulla lisää?

Asiantuntijamme juttelevat mielellään lisää tarpeistanne. Ota yhteyttä!

Markku Pakarinen

Markku Pakarinen

+358 40 5960 233

markku.pakarinen@nodeon.com

Tuoreimmat uutiset

Asiantuntija työskentelee teollisuusautomaation laitteiston parissa.

Perinteiset SCADA- ja PLC-järjestelmät digikehityksen tukipilarina

Lue lisää
Älykäs kaupunki

Kuopio pilotoi kunnossapidon reaaliaikaista tilannekuvaa

Lue lisää
Timo Majala esiintymässä Kiinteistö Talks -tapahtumassa.

Elinkeinoelämän kehitykseen boostia liikkumistiedolla

Lue lisää

Regulaatiosta kilpailuetu kriittisen infran toimijoille

Lue lisää
Sähköinen kuorma-auto lataa akkujaan

Sähköautojen latausinfra laajenee – seuraavaksi raskas liikenne

Lue lisää
Verkkojen välityksellä kulkevaa dataa visualisoituna kaupunkimaiseman yllä

Tietoliikenneverkkojen automaatio – kohti parempaa verkonhallintaa

Lue lisää
Nodeonin ylläpitoporukka tarkkailee järjestelmää.

IT-OT-integraatioiden teknologiset edellytykset ovat valmiina – seuraavaksi kulttuuri ja osaaminen

Lue lisää