Eurooppalainen ilmastotyö kaipaa mitattua tietoa – Espoo kehittää pyöräliikennettään mittausratkaisujen avulla

IoT Liikennetiedon hallinta Liikenteen mittaaminen Tie- ja katuympäristö Älykäs kaupunki Älykäs liikkuminen

Pyöräilijä kaupunkiliikenteessä.

Jo lähes joka kymmenes matka Espoossa kuljetaan pyörällä. Cycle4Climate-hankkeessa kaupunki pyrkii kasvattamaan osuutta entisestään ja vähentämään liikenteen hiilidioksidipäästöjä. EU:n Interreg Central Baltic -ohjelman osarahoittama hanke tukee Espoon tavoitetta tehdä pyöräilystä entistä houkuttelevampi osa arjen liikkumista.

Hankkeessa kehitetään ja testataan fyysisiä sekä käyttäytymiseen vaikuttavia keinoja pyöräilyn lisäämiseksi. Espoossa toimenpiteet ja seuranta kohdistuvat erityisesti Tapiola–Keilaniemi–Otaniemi-alueelle, jossa pyöräilyinfrastruktuuri on jo laadukasta, mutta käyttöasteessa on edelleen kasvupotentiaalia.

Cycle4Climate on kansainvälinen yhteishanke, jossa Espoon lisäksi mukana ovat Gävle (Ruotsi), Pärnu (Viro) ja Riika (Latvia). Kaupungit kehittävät ja arvioivat ratkaisuja rinnakkain, jotta pyöräliikennettä edistävistä keinoista saadaan vertailukelpoista ja siirrettävää tietoa.

Pyöräliikenteen mittaaminen mahdollistaa vaikuttavuuden arvioinnin

Hankkeen keskeinen periaate on, että pyöräilyä edistävien toimenpiteiden vaikuttavuutta arvioidaan mitatun tiedon perusteella. Jatkuva pyöräliikenteen seuranta mahdollistaa:

Pyöräliikenteen määrät ovat myös keskeinen mittari, kun arvioidaan liikkumisen muutosten vaikutuksia liikenteen päästöihin.

Pyöräliikenteen mittaus Espoossa

Osana Cycle4Climate-hanketta Espoon kaupunki valitsi Nodeonin toimittaman Eco-Counter aktiivisen liikkumisen mittausratkaisun, joka tarjoaa kansainvälisesti testatun ja luotettavan tavan seurata ja analysoida pyöräliikennettä. Ratkaisu tukee kaupungin tavoitetta kehittää pyöräliikennettä pitkäjänteisesti mitattuun tietoon perustuen; ei vain hankkeen aikana, vaan myös sen jälkeen.

Eco-Display Compact -infonäytöt vahvistavat pyöräilyn roolia arjen liikkumismuotona. Kuva: Espoon kaupunki

Nodeonin toimittama kokonaisuus on valmis ratkaisu pyöräliikenteen mittaamiseen ja analysointiin. Se sisältää tarkat ja luotettavat Eco-Counter ZELT Evo -laskentalaitteet, kaksi Eco-Display Compact -infonäyttöä liikennemäärien visualisointiin, kokonaisuuden suunnittelun, asennuksen ja käyttöönoton, pilvipohjaisen Eco-Visio-analytiikkapalvelun sekä jatkuvat ylläpito- ja tukipalvelut.

Induktiivisiin silmukoihin perustuva mittausteknologia tuottaa tarkkaa ja häiriötöntä dataa ilman näkyviä laitteita katutilassa. Data siirtyy suoraan pilvipalveluun asiantuntijoiden analysoitavaksi ja avoimesti hyödynnettäväksi.

Ratkaisu tarjoaa Espoolle konkreettisen työkalun pyöräliikenteen kehityksen seurantaan ja näkyväksi tekemiseen. Samalla ratkaisu edistää kestävää liikkumista ja vahvistaa Espoon asemaa tavoitteellisena pyöräilyn kehittäjänä eurooppalaisten kumppanikaupunkien joukossa.

Lue lisää Espoon kaupungin sivuilla: Espoo tuo pyöräliikenteen määrät näkyviksi Tapiolan ja Otaniemen katukuvaan

Tutustu Nodeonin liikenteen mittaamisen palveluihin

Haluatko kuulla lisää?

Asiantuntijamme juttelevat mielellään lisää tarpeistanne. Ota yhteyttä!

Timo Majala

Timo Majala

+358 40 7511 790

timo.majala@nodeon.com

Tuoreimmat referenssit

Pyöräilijä kaupunkiliikenteessä.

Eurooppalainen ilmastotyö kaipaa mitattua tietoa – Espoo kehittää pyöräliikennettään mittausratkaisujen avulla

Lue lisää
Liikennettä Jyväskylän keskustan Kompassin risteyksessä.

Kävijädata tukee elinkeinoelämän kehitystä Jyväskylän keskustassa

Lue lisää
Matkalaukkua vetävä matkustaja saapumassa terminaaliin liukuportaista.

Älykäs terminaali, tyytyväinen matkustaja – innovaatioita SMARTER-projektista

Lue lisää
Länsimetron liityntäpysäköintialue

Mistä liityntäpysäköintialueille tullaan? Länsimetron liityntäpysäköinnin liikenneanalyysi

Lue lisää
konseptikuva tulevaisuuden Hippoksen alueesta

Liikennevirtojen analysointi alueellisen kehittämisen tukena Jyväskylässä

Lue lisää
Ideaparkin parkkialue täynnä autoja

Syvempää asiakastietoa liikenteenmittauksella Ideaparkille

Lue lisää
Helsingin kaupunki ilmakuvassa

Mihin mahduttaa 2 miljoonaa ihmistä? Keskustan läpiajoliikenteen analyysi Helsingin kaupungille

Lue lisää
Liikennettä Helsingin Uspenskin katedraalin edustalla

Liikennedata ja analyysit pilveen reaaliajassa Helsingin kaupungille

Lue lisää